Mitä kitaran soinnut ovat?

Kitaran soinnut ovat useamman äänen yhdistelmiä, jotka muodostavat harmonian. Kun painat sormillasi kitaran otelautaa tietyistä kohdista ja soitat kieliä, syntyy sointu. Jokaisella soinnulla on oma tunnistettava sävynsä, joka perustuu siihen, mitkä sävelet siinä soivat yhtä aikaa.

Soinnut ovat musiikin perusta. Ne kertovat, mikä sävellaji on kyseessä ja luovat kappaleen tunnelman: iloisen, surullisen, jännittyneen tai vaikkapa rauhallisen. Useimmat laulut koostuvat vain muutamasta perussoinnusta, minkä vuoksi kitaran sointujen opettelu on hyvä lähtökohta kenelle tahansa soittamisesta kiinnostuneelle.

Aloittelijalle soinnut voivat aluksi tuntua hankalilta, mutta jo muutaman perussoinnun opetteleminen avaa oven valtavaan määrään tuttuja kappaleita. Kun tiedät esimerkiksi kolme tai neljä yleistä sointua, voit säestää kitaralla kymmeniä tunnettuja lauluja.

Miten sointu muodostuu?

Sointu syntyy, kun useampi sävel soi samanaikaisesti. Yleisin sointutyyppi on kolmisointu, joka koostuu kolmesta sävelestä: perussävelestä, terssistä ja kvintistä. Näitä säveliä soitetaan eri kielillä ja nauhoilla, ja yhdessä ne muodostavat tunnistettavan sointusävyn.

Esimerkiksi C-duurisointu rakentuu seuraavista sävelistä:

• C (perussävel)
• E (suuri terssi)
• G (kvintti)

Kun painat otelaudalta oikeat kohdat ja soitat kielet, nämä sävelet soivat yhdessä muodostaen C-duurisoinnun.

Mollisoinnut eroavat duurisoinnuista siinä, että niissä terssi on pieni – se tuo sointuun surullisemman ja tummemman sävyn. Sointujen rakennetta ymmärtämällä voit oppia, miksi jokin sointu kuulostaa tietyltä, ja voit myöhemmin myös rakentaa omia sointuja.

Sointujen muodostus ei vaadi musiikinteorian mestaruutta, mutta perusperiaatteiden ymmärtäminen auttaa sinua etenemään nopeammin.

Mitä ovat terssi ja kvintti?

Terssi ja kvintti ovat musiikillisia etäisyyksiä eli intervalleja, jotka mitataan sävelaskelissa perussävelestä ylöspäin. Ne ovat keskeisiä rakennuspalikoita lähes kaikissa soinnuissa.

Terssi tarkoittaa kolmatta säveltä perussävelestä lukien:

• Suuri terssi koostuu neljästä puoliaskeleelta ja kuulostaa iloiselta ja muodostaa pohjan duurisoinnuille.
• Pieni terssi koostuu kolmesta puoliaskeleesta ja tuo sointuun surullisemman sävyn. Se on mollisoinnun peruselementti.

Kvintti tarkoittaa viidettä säveltä perussävelestä ylöspäin. Useimmissa soinnuissa käytetään puhtaita kvinttejä, jotka koostuvat seitsemästä puoliaskeleesta. Kvintti antaa soinnulle voimaa ja vakautta. Se ei yksin määritä, onko sointu duuri vai molli, mutta täydentää harmonian.

Miten luet sointukaaviota?

Sointukaavio, kuten Kitarasoinnut.netin sointuetsin/-näytin on visuaalinen esitys siitä, miten sointu otetaan kitaralla. Se näyttää otelaudan ylhäältäpäin, ikään kuin pitäisit kitaraa pystyasennossa ja katsot sitä edestäpäin.

Esimerkiksi Kitarasoinnut.netin sointunäyttimessä jokainen vaakalinja kuvaa kitaran kieltä ylhäältä alas ja jokainen pystylinja nauhaa.

Sointuetsimessä punaiset pisteet kuvaavat sitä, mihin sormi laitetaan.

Yleisimmät kitarasoinnut

Kitaransoitossa on hyödyllistä aloittaa tutuimmista ja helpoimmista soinnuista. Näillä perussoinnuilla soitetaan suuri osa maailman tunnetuimmista kappaleista. Kun hallitset nämä, pystyt säestämään itseäsi tai muita monipuolisesti. Tässä osiossa käymme läpi yleisimmät duuri-, molli-, 7- ja barre-soinnut.

Duurisoinnut (C, D, E, G, A)

Duurisoinnut ovat iloisia ja kirkkaita. Ne ovat monen laulun ja sävellyksen perusta. Useimmat aloittelijat opettelevat ensin juuri nämä viisi duurisointua: C, D, E, G ja A. Ne soivat hyvin akustisella kitaralla ja ovat suhteellisen helppoja ottaa.

Yleisimmät duurisoinnut:

• C-duuri. Tunnettu ja lämmin sointu. Vaatii kolmen sormen käyttöä ja sisältää avoimia kieliä.
• D-duuri. Kirkas ja kevyt sointu. Sormitus on tiivis ja tapahtuu otelaudan alaosassa.
• E-duuri. Voimakas sointu, joka soi koko kitaran lävitse. Helppo oppia ja tärkeä monissa kappaleissa.
• G-duuri. Soi koko kaulan mitalta ja tuo sointiin täyteläisyyttä. Etäisyyksien puolesta pieni haaste sormille aluksi, mutta palkitsee harjoittelun.
• A-duuri. Kompakti sointu, joka vaatii kolmen sormen ahtaan asettelun vierekkäisille kielille.

Näillä viidellä soinnulla pystyt jo säestämään valtavan määrän lauluja. Ne muodostavat hyvän pohjan, jolle rakentaa soittoharrastusta.

Mollisoinnut (Am, Dm, Em)

Mollisoinnut kuulostavat pehmeämmiltä, tummemmilta tai surullisemmilta kuin duurisoinnut. Ne ovat tärkeä osa musiikin dynamiikkaa ja tunnetilaa. Kolme yleisintä mollisointua, joita aloittelijat usein harjoittelevat ensimmäisenä, ovat Am (A-molli), Dm (D-molli) ja Em (E-molli).

Yleisimmät mollisoinnut:

• Am (A-molli). Hyvin samankaltainen kuin C-duuri, mutta hieman helpompi. Pehmeä ja lämmin sointu, joka esiintyy usein balladeissa ja kansanlauluissa.
• Dm (D-molli). Sormitus muistuttaa D-duuria, mutta yksi sormi siirtyy nauhaa alemmaksi. Soi surumielisesti ja käytetään usein hitaissa kappaleissa.
• Em (E-molli). Yksi helpoimmista ja voimakkaimmin soivista mollisoinnuista. Käytetään laajasti eri musiikkityyleissä, etenkin rockissa.

Nämä kolme sointua ovat hyvä vastapari duurisoinnuille ja monissa kappaleissa molli- ja duuri-soinnut vaihtelevat luoden musiikillista jännitettä ja vaihtelua.

7-soinnut ja muut yleiset muunnelmat

7-soinnut eli septimisoinnut tuovat sointuun lisää väriä ja jännitettä. Ne esiintyvät erityisen usein bluesissa, jazzissa ja iskelmämusiikissa, mutta niitä käytetään laajasti myös pop- ja rockkappaleissa. Niiden erityinen sävy syntyy siitä, että perussointuun lisätään seitsemäs sävel.

Tunnetuimmat 7-soinnut:

• A7, D7, E7. Näitä käytetään usein yhdessä esim. blues-kappaleissa. Ne kuulostavat hieman "avautuvilta" ja kutsuvat seuraavaa sointua.
• G7, C7.Antavat perusduurisoinnuille hieman enemmän "likaisuutta" tai vanhanaikaisuutta – sopivat hyvin esimerkiksi countrymusiikkiin.
• maj7 (esim. Cmaj7). Duurivoittoinen ja ilmava sointu, joka tuo rauhallisen ja hienostuneen tunnelman.
• m7 (esim. Am7, Em7). Mollin pehmeys yhdistettynä septimiin. Käytetään usein soul- ja jazz-musiikissa.
• sus2 ja sus4. Suspended-soinnut jättävät soinnun "ratkeamatta" ja luovat kelluvan tunnelman. Esim. Dsus4 → D on yleinen vaihtelu.

Muunnelmasoinnut eivät ole välttämättömiä heti alussa, mutta niiden tunteminen auttaa sinua ymmärtämään paremmin kappaleiden säestyksiä ja kehittämään sointukorvaa. Niitä voi opetella vähitellen perussointujen rinnalla.

Barré-soinnut – mikä tekee niistä vaikeampia?

Barré-soinnut (lausutaan "barre", kuten "barri") ovat sointuja, joissa yksi sormi painaa useita kieliä yhdellä nauhalla, toimien ikään kuin liikkuvana "satulana". Tämä mahdollistaa sen, että samaa sormitusta voi siirtää ylös ja alas otelautaa ja soittaa eri sointuja samalla kaavalla.

Miksi barre-soinnut tuntuvat vaikeilta?

• Sormivoima. Etusormen on painettava kaikki kielet yhdeltä nauhalta. Tämä vaatii alkuun enemmän lihasvoimaa kuin avoimien sointujen ottaminen.
• Tarkkuus. Jos sormi ei paina kunnolla, jotkin kielet eivät soi kunnolla tai särisevät. Alussa tämä on yleistä, mutta paranee harjoittelulla.
• Sormien asettelu. Koska yksi sormi toimii "baarina", muut sormet rakentavat varsinaisen sointumuodon sen taakse. Tämä vaatii sormien koordinaatiota ja liikkuvuutta.

Esimerkkejä barre-soinnuista:

• F-duuri. Yksi ensimmäisistä barre-soinnuista, joita monet opettelevat. Vaikea alussa, mutta tärkeä.
• Bm (H-molli). Yleinen mollibarre, joka soi monissa suomenkielisissä lauluissa.

Vaikka barre-soinnut tuntuvat ensin hankalilta, ne avaavat mahdollisuuden soittaa kaikki duuri- ja mollisoinnut eri kohdista kaulaa. Kun ne oppii, soitto muuttuu vapaammaksi ja monipuolisemmaksi.

Sointujen harjoittelu käytännössä

Sointujen oppiminen ei ole vain teoriaa, vaan todellinen kehitys tapahtuu sormien kautta. Harjoittelussa kannattaa keskittyä laatuun, ei pelkästään määrään.

Kun panostat alusta asti hyvään soittoasentoon, puhtaasti soiviin sointuihin ja sujuvaan vaihtoon, opit nopeammin ja saat musiikista enemmän irti. Tämä osio auttaa sinua rakentamaan vahvan perustan käytännön soittamiseen.

Hyvä soittoasento ja otteen puhtaus

Hyvä soittoasento auttaa sinua sekä soittamaan pidempään että oppimaan nopeammin. Huono asento voi hidastaa kehitystä ja aiheuttaa turhaa jännitystä käsissä tai hartioissa.

Vinkkejä hyvään soittoasentoon:

1. Istu ryhdikkäästi niin, että molemmat jalat ovat tukevasti lattiassa.
2. Jos soitat klassisesti, nosta kitara vasemman jalan päälle ja käytä jalkatukea.
3. Rentoudu. Käsien ja hartioiden jännittäminen tekee soitosta vaikeampaa.
4. Kun alat painaa sointuja otelaudalta, tärkeää on myös soinnun puhtaus eli se, että kaikki tarvittavat sävelet soivat selkeästi.

Tarkista jokainen sointu näin:

1. Paina sormet paikoilleen ja soita kielet yksitellen.
2. Kuuntele, soivatko ne kirkkaasti vai onko mukana vaimeita ääniä tai särinää.
3. Tee tarvittavat korjaukset: siirrä sormea, paina hieman enemmän tai muuta kulmaa.

Yleisiä syitä epäpuhtaasti soiviin sointuihin ovat:

• Sormi ei paina nauhan lähelle.
• Sormi osuu viereiseen kieleen ja estää sen soimisen.
• Liiallinen jännitys tai sormen kärjen sijainti liian tasaisesti kieltä vasten.

Tarkkuus on tärkeämpää kuin nopeus. Kun panostat alussa puhtaisiin otteisiin, sujuvuus tulee luonnollisesti sen jälkeen.

Sointujen vaihto sujuvaksi

Sointujen vaihtaminen on monelle aloittelijalle se kaikkein haastavin osa soiton alussa. Hyvä uutinen on, että tämä on täysin opittava taito, eikä siihen tarvita vuosia.

Periaate on yksinkertainen: mitä enemmän toistat liikettä, sitä enemmän lihasmuisti kehittyy. Kyse ei ole pelkästään sormien muistista, vaan siitä, että aivot oppivat sointujen asettelun ja vaihtamisen automaattisesti.

Harjoittele näin:

• Aloita kahden soinnun välillä, esimerkiksi C ja G.
• Aseta käsi hitaasti sointuun A, soita se, siirry sitten sointuun B.
• Tee tätä edestakaisin rauhallisesti, vaikka ilman ääntä. Tärkeintä on toisto.

Kun vaihto alkaa sujua:

• Lisää rytmi mukaan, esim. neljän iskun rämpytys per sointu.
• Käytä metronomia pitääksesi tempon tasaisena.

Moni sointupari toistuu sadoissa lauluissa, joten jo muutaman vaihdon opettelu tuo valtavan hyödyn. Hyviä vaihtoharjoituksia ovat esimerkiksi:

• C ↔ G
• Am ↔ E
• D ↔ A
• Em ↔ C

Sointujen vaihdon harjoittelussa kärsivällisyys on avain. Älä huolehdi, vaikka aluksi tuntuisi hankalalta. Jokainen soiton mestari on aloittanut samasta pisteestä.

Näppäily vs. rämpytys: Kumpaa kannattaa harjoitella?

Sekä näppäily että ns. rämpytys ovat tärkeitä tekniikoita kitaransoitossa, ja molemmilla on oma paikkansa eri musiikkityyleissä ja kappaleissa. Aloittelijalle saattaa herätä kysymys: kumman kannattaa opetella ensin?

Rämpytys on rytmin perusta tarkoittaa sitä, että kieliä soitetaan kerralla useamman kielen yli usein plektraa käyttäen, mutta myös sormilla. Rämpytys toimii säestyksessä rytmisesti, ja se on helppo yhdistää lauluun.

Rämpytys on nopea tapa saada kappale kuulostamaan "valmiilta" ja se sopii lähes kaikkiin pop- ja rock-lauluihin. Se on helppo tapa oppia rytmiä ja sointujen vaihteluiden ajoitusta.

Harjoittele valitsemalla kaksi sointua (esim. G ja D). Soita kumpaakin neljä kertaa alas, tasaisessa tempossa. Kun tämä alkaa sujua, lisää ylös-iskuja tai rytmivariaatioita.

Näppäily on yleisesti ottaen melodinen ja tarkempi metodi. Se tarkoittaa yksittäisten kielten soittamista sormilla. Sitä käytetään usein hitaammissa tai pehmeämmissä kappaleissa, mutta myös klassisessa ja fingerstyle-soitossa. Näppäily kehittää sormien koordinaatiota ja tarkkuutta.

Näppäily auttaa ymmärtämään kitaran rakennetta ja säveliä, ja sopii paremmin rauhallisiin kappaleisiin ja balladeihin. Se kehittää hienomotoriikkaa ja sormien itsenäistä hallintaa.

Perusharjoituksena voit valita jonkin soinnun, kuten C-duurin. Näppäile järjestyksessä: peukalolla A-kieli, etusormella D, keskisormella G ja nimettömällä B. Toista ja vaihda välillä sointua.

Kumpaa ensin? Useimmille aloittelijoille rämpytys on hyvä lähtökohta, koska se on helpompi tapa säestää itseään ja oppia rytmiä. Näppäily sopii hyvin seuraavaksi vaiheeksi, kun soinnut alkavat sujua.

Parasta on harjoitella kumpaakin vuorotellen – silloin kehität soittoasi monipuolisesti ja saat enemmän irti kitarasta jo alkumetreillä.

Tunnetut kappaleet ja esimerkkisoinnut

Kun olet oppinut muutamia perussointuja, on innostavaa päästä soittamaan oikeita kappaleita. Monet tunnetut laulut rakentuvat vain muutamasta yksinkertaisesta soinnusta, eli juuri niistä, joita olet ehkä jo harjoitellut.

Sointujen käyttö tutuissa kappaleissa auttaa ymmärtämään, miten musiikki toimii käytännössä. Samalla saat toistoa ja motivaatiota harjoitteluun, kun voit soittaa jotakin, minkä tunnet ja josta pidät.

3 soinnun klassikot

Monet maailman tunnetuimmista kappaleista rakentuvat vain kolmelle soinnulle. Tämä ei ole sattumaa, sillä biisin yksinkertainen rakenne tekee laulusta helposti lähestyttävän ja tarttuvan. Aloittelijalle kolmen soinnun kappaleet ovat loistava tapa päästä nopeasti kiinni oikeaan musisointiin. Oheisella videolla "Andy Guitar" esittelee 20 kolmen soinnun kappaletta aloittelijoille:

Miksi 3 soinnun kappaleet toimivat?

Ensinnäkin, sointujen vaihto on helppo oppia. Toiseksi, voit helposti laulaa mukana jo ensimmäisillä harjoituskerroilla. Kolmanneksi, samat kolme sointua toituvat läpi koko kappaleen, eikä sinun tarvitse opetella uutta joka säkeistössä.

Kappale	Esittäjä	Soinnut
Viidestoista yö	Juice Leskinen	D – G – A
Paljon onnea vaan	Perinteinen	C – G – F
I Will Stay	Hurriganes	F – G – Am
Kolme cowboyta	J. Karjalainen	C – F – G
Sweet Home Alabama	Lynyrd Skynyrd	D – C – G
Hey Jude (säkeistö)	The Beatles	D – G – A
Blowin' in the Wind	Bob Dylan	G – C – D
Knockin' on Heaven's Door	Bob Dylan	G – D – Am
Twist and Shout	The Beatles	D – G – A

Kuten huomaat, kolmen soinnun kappaleissa toistuvat usein samat soinnut: A, C, D, F, G ja Am.

Aloita harjoittelemalla yksi kappale kerrallaan. Soita vaikka vain yhtä soittoa per sointu ja keskity siihen, että vaihdot sujuvat. Kun saat rytmin mukaan, soitto alkaa kuulostaa heti enemmän musiikilta.

Pop- ja iskelmäkappaleet aloittelijoille

Kotimainen pop- ja iskelmämusiikki on loistavaa materiaalia kitaransoiton harjoitteluun. Monet suomalaiset kappaleet on sävelletty selkeille sointukierroille, jotka toistuvat läpi laulun – mikä tekee niistä erityisen sopivia aloitteleville kitaristeille.

Toisin kuin kansainvälinen pop, suomalainen iskelmä suosii usein hitaampaa tempoa, yksinkertaisia sointuja ja tuttuja rakenteita. Näin voit keskittyä rauhassa sointujen vaihtoon ja rytmiin ilman, että kappale etenee liian nopeasti.

Tässä joitakin helppoja pop- ja iskelmäkappaleita:

• Yö - Joutsenlaulu: Am-G-F-E
• Leevi and the Leavings - Pohjois-Karjala: G-Em-C-D
• Irwin Goodman - Rentun ruusu: D-G-A)
• Popeda - Pitkä kuuma kesä: E-A-H)
• Eppu Normaali - Murheellisten laulujen maa: C-G-Am-F

Näitä kappaleita soittamalla saat harjoiteltua yleisimpiä sointuvaihtoja ja opit samalla myös laulun säestämistä. Kun kappaleiden sanoitukset ovat tuttuja, soitto tuntuu heti mielekkäämmältä ja harjoittelu motivoi enemmän.

Voit myös etsiä kappaleiden sointumerkinnät (chords) esimerkiksi Ultimate Guitarista tai suomalaisilta sointusivustoilta, kuten Tabinetistä. Kun valitset sointuja, etkä ns. tabulatuureja, pääset helpoiten alkuun.

Sointuyhdistelmät, jotka toimivat aina

Monissa kappaleissa käytetään samoja, toimiviksi havaittuja sointukiertoja. Näitä toistuvia yhdistelmiä kutsutaan usein nimellä sointukaavat tai sointukulut. Kun opit muutaman yleisen kaavan, pystyt soittamaan satoja kappaleita eri tyylilajeista.

Tietyt sointuyhdistelmät toimivat lähes aina, koska ne perustuvat musiikinteorian peruslakeihin – niihin, jotka kuulostavat ihmisestä "luonnollisilta" tai "ratkeavilta". Tässä muutamia tehokkaita ja monissa lauluissa esiintyviä kiertoja:

1. C–G–Am–F. Ehkä maailman käytetyin sointukierto. Löytyy kymmenistä hiteistä (esim. "No Woman No Cry", "Let It Be", "Murheellisten laulujen maa").
2. G–D–Em–C. Yleinen pop- ja iskelmäkaava. Hyvä harjoitella plektran käyttöä ja tasaista rytmiä.
3. D–A–G. Toimii monissa suomalaisissa lauluissa. Esim. Irwinin "Rentun ruusu" ja Beatlesin "Twist and Shout".
4. Am–G–F–E. Mollivoittoinen kierto, joka sopii dramaattisempiin kappaleisiin, kuten "Joutsenlaulu".

Näitä kiertoja voi harjoitella vaikkapa niin, että soittaa jokaisen soinnun neljä kertaa alasiskuin ja toistaa kierrosta useita kertoja. Kun rytmi ja vaihdot sujuvat, voit kokeilla lisätä laulun mukaan tai improvisoida näppäilykuvioita.

Tulosta itsellesi sointutaulukko

Tästä linkistä voit ladata itsellesi tulostettavan sointutaulukon, joka sisältää 150 keskeistä sointua otteineen, mukaan lukien tärkeimmät duuri- ja mollisoinnut, sus4- ja sus2-soinnut, "seiskasoinnut", barresoinnut ja paljon muuta.

Usein kysytyt kysymykset

Mikä on sointu?

Sointu on useamman sävelen yhdistelmä, joka soi samanaikaisesti ja muodostaa harmonian. Yleisin sointutyyppi koostuu kolmesta sävelestä: perussävelestä, terssistä ja kvintistä. Kitaralla sointu otetaan painamalla kieliä tiettyjen nauhojen kohdalta ja soittamalla ne yhdessä. Soinnut ovat keskeinen osa lähes kaikkea musiikkia, ja niillä luodaan kappaleen sävellaji, tunnelma ja rakenne.

Miten kitaran soinnut muodostuvat?

Kitaran soinnut muodostuvat, kun tietyt sävelet soivat yhtä aikaa eri kielillä. Useimmat soinnut rakennetaan kolmesta pääsävelestä: perussävelestä, terssistä ja kvintistä. Näitä säveliä haetaan painamalla sormilla kieliä oikeista kohdista otelaudalla. Esimerkiksi C-duurisointu koostuu sävelistä C, E ja G, jotka jaetaan eri kielille. Joissain soinnuissa voi olla samoja säveliä useammassa oktaavissa, mikä vahvistaa soinnin sointia.

Montako sointua kitaralla voi soittaa?

Kitaralla voi soittaa käytännössä tuhansia eri sointuja. Jokaisesta sävelestä voidaan muodostaa kymmeniä variaatioita: duuri-, molli-, septimi-, sus-, dim-, maj7-, lisäys- ja vähennyssoinnut sekä erilaisia muunnelmia ja käännöksiä.

Yksi ja sama sointu voidaan myös soittaa useasta eri kohdasta otelautaa, eri sormituksilla ja soitettavien kielien valinnoilla. Aloittelijalle riittää kuitenkin hyvin, kun hallitsee noin 10–15 perussointua, joilla voi soittaa valtavan määrän kappaleita.

Mitkä kitarasoinnut kannattaa opetella ensin?

Aloittelijan kannattaa opetella ensin helpot avoimet duuri- ja mollisoinnut, jotka soivat selkeästi ja esiintyvät usein lauluissa. Hyvä aloituspaketti sisältää soinnut C, D, E, G, A (duuri) sekä Am, Em ja Dm (molli).

Näillä soinnuilla voi säestää satoja tunnettuja kappaleita, ja ne muodostavat vahvan perustan myöhemmälle oppimiselle. Kun nämä sujuvat, voit siirtyä esimerkiksi 7-sointuihin ja barre-otteisiin.

Kuinka nopeasti opin soittamaan perussoinnut?

Oppimisnopeus on yksilöllistä, mutta perussointujen oppiminen onnistuu yleensä muutamassa viikossa, kun harjoittelet säännöllisesti.

Jo 15–30 minuutin päivittäinen harjoittelu voi tuoda tuloksia parissa viikossa. Sointujen puhtaus ja vaihdot voivat aluksi tuntua hankalilta, mutta toisto kehittää lihasmuistia nopeasti.

Useimmat oppivat ensimmäiset soinnut 1–2 viikossa ja pystyvät säestämään yksinkertaisia kappaleita kuukauden sisällä. Tärkeintä on säännöllisyys ja kärsivällisyys.

Mikä on helpoin kappale soittaa kitaralla?

Yksi helpoimmista kappaleista on "Paljon onnea vaan", koska siinä käytetään vain kolmea helppoa sointua: C, G ja F. Rytmi on hidas ja selkeä, ja kappale on lähes kaikille tuttu.

Muita aloittelijaystävällisiä kappaleita ovat esimerkiksi "Knockin’ on Heaven’s Door" (G – D – Am) ja "Kolme cowboyta" (C – F – G).

Helpoin kappale riippuu kuitenkin siitä, mitkä soinnut osaat jo entuudestaan. Kun hallitset 3–4 perussointua, voit soittaa useita tunnettuja lauluja.

Miten kitarasointuja luetaan?

Kitarasointuja luetaan yleensä sointukaavioista, jotka näyttävät otelaudan ylhäältäpäin. Pystylinjat kuvaavat kieliä ja vaakaviivat nauhoja. Mustat pallot kertovat, mihin sormet asetetaan. X-merkki tarkoittaa, että kieltä ei soiteta, ja O-merkki kertoo, että kieli soitetaan avoimena.

Lisäksi sointuja voi esittää sointumerkkeinä (esim. C, Am, D7), joita käytetään nuottien tai laulunsanojen yläpuolella. Niiden avulla tiedät, mikä sointu pitää ottaa kussakin kohdassa kappaletta.

Miksi sointuni ei kuulosta oikealta?

Sointu ei kuulosta oikealta yleensä siksi, että jokin kieli ei soi kunnolla tai sormi osuu vahingossa viereiseen kieleen.

Muita yleisiä syitä ovat liian kevyt painallus, väärä sormien asento, sormien asettuminen liian kauas nauhasta tai jännitys kädessä. Varmista myös, että painat oikeita nauhoja ja soitat vain ne kielet, jotka kuuluvat sointuun.

Hyvä tapa tarkistaa soinnun puhtaus on soittaa kielet yksi kerrallaan ja kuunnella, mikä niistä ei soi selkeästi. Pienellä säädöllä sointu alkaa soida kirkkaammin.

Miten kitarasoinnut nimetään?

Kitarasoinnut nimetään sen mukaan, mikä sävel toimii soinnun perussävelenä ja millaisia säveliä siihen lisätään.

Esimerkiksi C tarkoittaa C-duurisointua, jonka perussävel on C. Jos soinnussa on pieni terssi, se merkitään pienellä "m" (esim. Am = A-molli).

Erikoismerkinnät, kuten 7 (septimisointu), sus4 (suspended fourth) tai maj7 (major seven), kertovat lisäsävelistä ja muunnelmista. Esimerkiksi D7 on D-duurisointu, johon on lisätty pieni septimi, ja Gmaj7 on G-duuri, johon on lisätty suuri septimi.

Mitkä kitarasoinnut kuullostavat hyvältä yhdessä?

Hyvin yhteen soivat soinnut kuuluvat yleensä samaan sävellajiin. Esimerkiksi C-duurin sävellajissa toimivia sointuja ovat C, G, Am, F, Dm ja Em. Näitä voi yhdistellä vapaasti, ja ne muodostavat luonnollisen ja miellyttävän harmonian.

Hyviä sointuyhdistelmiä ovat myös esimerkiksi G–D–Em–C ja C–Am–F–G. Näitä käytetään monissa tunnetuissa kappaleissa.

Yhteen sopivia sointuja voi myös etsiä kokeilemalla: korva on paras opas, kun haluat löytää omaan soittoon sopivan tunnelman.

Mitkä kitarasoinnut ovat C-sävellajissa?

C-duurin sävellajiin kuuluvat seuraavat perussoinnut: C, Dm, Em, F, G, Am ja Bdim. Näistä käytetyimpiä ovat C, F, G, Am, Dm ja Em, jotka soivat hyvin yhdessä ja ovat yleisiä tuhansissa kappaleissa.

C-sävellaji on erityisen aloittelijaystävällinen, koska sen soinnut sisältävät paljon avoimia kieliä ja helppoja sormituksia. Moni tunnettu laulu rakentuu juuri tämän sävellajin sointuihin, kuten sointukierto C–G–Am–F, jota käytetään lukemattomissa pop- ja iskelmäkappaleissa.

Mitkä kitarasoinnut ovat G-sävellajissa?

G-duurin sävellajiin kuuluvat seuraavat perussoinnut: G, Am, Bm, C, D, Em ja F#dim. Näistä yleisimmin käytetyt ja helposti soitettavat soinnut ovat G, C, D, Em ja Am.

Näitä yhdistämällä voi säestää suuren määrän kappaleita, sillä G-sävellaji on erityisen suosittu pop-, rock- ja folk-musiikissa. G-duuri toimii myös hyvin laulun säestyksessä, koska siinä käytetään paljon avoimia kieliä, mikä tekee soinnuista heleästi soivia ja helppoja ottaa.

Voiko kitarasointuja käyttää pianolla?

Kyllä voi. Kitarasoinnut perustuvat samoihin musiikinteorian sääntöihin kuin pianon soinnut.

Jos kappaleessa lukee esimerkiksi G, se tarkoittaa G-duurisointua, jonka voi soittaa sekä kitaralla että pianolla, vaikka sormitus ja soittotapa ovat erilaiset.

Monet laulunsoinnutukset on merkitty kitaristeja varten, mutta ne toimivat yhtä hyvin myös pianistille, kun tietää sointujen sävelet. Ainoa ero on soitin, ei musiikki.

Voiko kitarasointuja käyttää ukulelellä?

Kitarasointuja voi käyttää ukulelellä tietyin varauksin. Sointumerkinnät, kuten C, Am tai G, tarkoittavat samoja säveliä molemmilla soittimilla, joten kappaleen sointukulku pysyy samana.

Kuitenkin sormitukset eli otteet ovat erilaisia, koska ukulelessa on vain neljä kieltä ja eri viritys (yleensä G–C–E–A). Voit siis käyttää samoja sointunimiä, mutta tarvitset ukulelen omat sormituskaaviot.

Monilla sointusivustoilla voit valita ukulele-version kappaleen soinnuille.